Talouskriisit ovat arkipäivää Latinalaisessa Amerikassa. Tämä johtuu osaltaan siitä, että vaikka talous kasvaa niin myös väkiluku kasvaa. Vuonna 1983 oli iso kriisi, joka johtui siitä, että viiden tärkeimmän teollisuusmaan väkiluku oli kasvanut jo pitkänaikaa kolmen prosentin vauhdilla, kun taas vastaavasti talous oli kasvanut vain yhden prosentin kasvulla.
Maat joutuivat ottamaan lisää ulkomaista velkaa. Nykyään esim. Brasilialla on ulkomaista velkaa yli 100 miljardia dollaria, mikä merkitsee sitä, että se joutuu joka päivä maksamaan korkoja yli 50 miljoonaa Suomen markkaa. Työpaikkoja ei saatu luotua tarpeeksi ja tästä johtuen suurkaupunkien ympärille kasvoi nopeasti uusia slummivyöhykkeitä. Kun ihmisiä oli enemmän kuin ruokaa, niin inflaatio alkoi kasvamaan. Tästä lähti yhä jatkuva syöksykierre.
Lisäksi järjestäytynyt rikollisuus rehottaa ympäri koko maanosaa. Siihen liittyy korruptio ja muunlainen lahjonta valtiota kohtaan, joten kaikkien valtioiden ei edes kannata kitkeä sitä pois. Korruptio tosin on yleisesti hyväksyttävää ja tavallista myös laillisessa liiketoiminnassa. Mm. Kolumbian huumeviljelmät ovat maan talouden elinehto. Nämä tuovat niin paljon työpaikkoja. Bruttokansantuote Latinalaisessa Amerikassa on noin 20 prosenttia maailman keskiarvosta. Tietenkin eri maiden erot ovat valtavia. Argentiinassa Bkt on 2640 USD/asukas, kun taas Nicaraguassa se on 830 USD/asukas.
Ympäristöongelmat ovat myös laaja-alaisia koko Latinalaisessa
Amerikassa. Kalakantojen harventuminen uhkaa lähes kaikkialla rannikkovesillä.
Ilman likaantuminen ja väestömäärän kasvu ovat
ongelmia miljoonakaupungeissa. Sademetsiä hakataan enemmän kun
mitä ne kasvavat Amazonilla. Mm. viime vuonna sademetsiä hävisi
entisen Keski-Suomen läänin kokoinen alue.
Monissa Etelä-Amerikan maissa yhteiskunta on vähitellen teollistumassa. Maatalous kuitenkin työllistää yhä suuren osan työvoimasta. Työllistetyistä noin 30 prosenttia työskentelee maataloudessa, noin 24 prosenttia teollisuudessa ja noin 46 prosenttia palveluammateissa. Maaseudun työttömyys on johtanut nopeaan kaupungistumiseen. Teollisen kehityksen hitaus on johtanut myös laajamittaiseen työttömyyteen. Yhteiskunnalliset uudistukset ovat olleet vaatimattomia, ja pieni yläluokka on säilyttänyt perinteiset etuoikeutensa. Keskiluokka on sangen pieni, ja kansan suuri enemmistö elää köyhyydessä. Maatalousmaa on enimmäkseen suurtilallisten omistuksessa, ja maanomistusolojen uudistus on jäänyt puolinaiseksi.
Viljelymenetelmät ovat pientiloilla heikkoja. Tehokkainta viljely on tiloilla, jotka tuottavat mm. kahvia, kaakaota, hedelmiä ja tupakkaa. Brasilia onkin yksi maailman johtavimmista kahvinviejistä. Ecuador on samaa banaaneissa. Argentiinassa ja Brasiliassa on erittäin paljon karjaa; Brasiliassa 93 miljoonaa päätä ja Argentiinassa 54 miljoonaa. Uruguayssa on erittäin paljon lammastaloutta. Jokaista uruguaylaista kohti on noin 7.08 lammasta, mikä on korkein luku koko maailmassa. Teollisuus on kehittyneintä Argentiinassa, Brasiliassa ja Venezuelassa, mutta näidenkään maiden teollisuustuotteet eivät ole vielä laajalti vallanneet kansainvälisiä markkinoita. Siten Etelä-Amerikka on edelleen pääasiallisesti raaka-aineentuottaja.
Viljelystuotteiden lisäksi luonnonvarat ovat erittäin suuret.
Maanosa tuottaa mm. karjataloustuotteita, maaöljyä, rautaa, kultaa,
hopeaa tinaa, kuparia, salpietaria sekä useita muita kaivostyön
tuotteita ja puutavaraa. Merkittävä osa Etelä-Amerikan ulkomaankaupasta
suuntautuu Yhdysvaltoihin, ja yhdysvaltalaisella pääomalla on
keskeinen asema maanosan taloudessa. Uudet vapaakauppa-alueet, Andien sopimus
ja Mercosur (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay), pyrkivät
lisäämään Etelä-Amerikan sisäistä kauppaa.
Latinalaisen Amerikan suurin huolenaihe on sivistyksen kannalta lukutaidottomuus. Unescon 1980-luvulta peräisin olevien tilastojen mukaan ongelmallisimpia maita ovat Haiti, 90 % väestöstä lukutaidottomia, Guatemala, 70%, Bolivia, 60%, Peru ja Brasilia, 40% ja Meksiko ja Venezuela 30%.. Korkeimmat luvut lukutaidollisista ovat Argentiinassa, Nicaraguassa, Chilessä, Guyanassa ja Uruguayssa. Näissä maissa yli 90% yli 10-vuotiaista osaa lukea. Kyseiset maat ovatkin tehneet paljon työtä kasvattaakseen lukutaitoisten määrää. Useissa maissa on käynnistetty laajamittaisia operaatioita, jotta kansalaiset oppisivat lukemaan
Esimerkki Nicaraguan lukutaitokampanjasta vuodelta 1980:
Ensiksi selvitettiin koko maan lukutaidottomat: maassa oli 1 433 738 yli 10-vuotiasta, joista lukutaidottomia 722 431, eli 50,35 %. Tästä vähennettiin erehdykset, sekä oppimaan kykenemättömät. Jäljelle jäi noin 600 000 opetettavaa.
Näiden lukutaidottomien opetus oli tarkoitus suorittaa koululaisten
ja opettajaryhmien muodostamien opettajaryhmien avulla kaupungeissa sekä
maaseudulla. Sitten työryhmä rupesi suunnittelemaan opetusmateriaaleja
ja opetus metodeja. Oli otettava huomioon mihin ympäristöön
aapisen sanat ja ideat oli sopeutettava. Laadittiin kirja Kansan aamunkoitto.
Siinä on teemana Nicaraguan historia, yhteiskunta ja vallankumous.
Sitten piti tietenkin kouluttaa opettajat, vaikka organisaatiot oli jo
muodostettu. Sen jälkeen aloitettiin opetus. Kun varsinainen lukutaito-opetus
päättyi, sitä varten muodostetut opiskeluryhmät jatkoivat
kokoontumista vähintään kaksi kertaa viikossa etevimmän
oppilaan johdolla. Tätä vaihetta kutsuttiin lukutaidon ylläpitovaiheeksi.
Koulutusohjelma toteutui erittäin hyvin ja lähes kaikki 600 000
oppivat kohtalaisesti lukemaan.
Intiaanien suullinen kirjallisuus on Latinalaisen Amerikan vanhinta kirjallisuutta. Ajalta ennen espanjalaisten tuloa tunnetaan atsteekkien myyteistä, ennustuksista ja rituaaleista kertovia kuvakirjoituksia. Atsteekeilta on säilynyt myös runoutta. Myös runomuotoisista dialoginäytelmistä on säilynyt katkelmia. Maya-intiaanien tunnetuimmat kirjalliset muistomerkit ovat Chilam Balam, pyhien tekstien kokoelma, Popol Vuh, kertomus ihmisen ja valon luomisesta sekä sotanäytelmä Rabinal Ach. Inkat sepittivät myyttejä, legendoja, ylevätyylisiä draamoja sekä komedioita. Säilyneistä tunnetuin on noin vuonna 1470 tehty Ollante -näytelmä, joka kertoo soturin ja inkaprinsessan rakkaudesta.
Varhaisimmat näytteet Latinalaisen Amerikan espanjan- ja portugalinkielisestä kirjallisuudesta syntyivät manteren löytämisen ja valloittamisen aikaan, mm. Kolumbuksen päiväkirja, Meksikon valloittajien ylös kirjaamat vaiheet valloituksesta. Perulainen De Sahagún kokosi atsteekkien nahuatl-kielistä perinnettä, ja De la Vega julkaisi 1600-luvun alussa inkojen kulttuuria ja yhteiskuntaa käsittelevät kaksi teosta. Siirtomaavallan alkukaudella chileläiset A. de Ercilla y Zúñiga ja P. de Oña kuvasivat teoksissaan araukaanien (intiaaniheimo) taisteluja valloittajia vastaan.
1800-luku merkitsi Latinalaisen Amerikan irrottautumista emämaista ja valtiollista itsenäistymistä. Romantiikan kauteen liittyvä kansallisuusaate ilmeni myös kirjallisuudessa. Aikakauden huomattavia kirjailijoita ovat esim. argentiinalainen E. Echeverría ja kolumbialainen J. Isaacs.
1800- ja 1900-luvun vaihteen espanjankielistä kirjallisuutta luonnehtii
modernismi, jonka keskeinen edustaja oli nicaragualainen runoilija R. Darío.
Viime vuosikymmeninä on Latinalaisen Amerikalle ollut tyypillistä
kirjallisuutta proosa.
Ennen valloittajien saapumista intiaanien hallitsemilla alueilla kukoisti monimuotoinen ja korkealle kehittynyt taide ja arkkitehtuuri. Latinalaisen Amerikan taide jaetaan kolmeen osaan: intiaanien taiteeseen (ennen 1500-lukua), siirtomaakauden taiteeseen (n. 1500–1820) sekä itsenäisyyden ajan taiteeseen (vuodesta 1820).
Intiaanien kulttuurit eivät tunteneet pyörää tai rautaa, muita metalleja ne kyllä tunsivat. Ne loivat mahtavaa monumentaaliarkkitehtuuria ja kaupunkirakennustaidetta kastelujärjestelmineen, porraspyramideja, runsaasti koristeltuja temppeleitä ja muita kulttirakennuksia, veistotaidetta, keramiikkaa, korutaidetta, kullasta ja muista arvokkaista metalleista ja kivilajeista sekä höyhenmosaiikkeja ja tekstiilejä.
Taiteen kehitystä Latinalaisessa Amerikassa johti katolinen kirkko, ja alkuaikojen saavutukset luotiinkin uskonnollisen arkkitehtuurin alalla. 1500-luvun kirkot noudattivat Isabellan ajan espanjalaista perinnettä. 1600-luvun arkkitehtuuri oli tyyliltään ankaraa ja monumentaalista. 1700-luvulla kukoisti nykyisissä Argentiinan ja Brasilian alueen tärkeimmissä kaupungeissa Italian myöhäisbarokkiin pohjautuva arkkitehtuuri, joka saavutti huippunsa brasilialaisen António Francisco Lisboan töissä. Latinalaisen Amerikan arkkitehtuurissa ovat etenkin monumentaalinen seinämaalaus sekä kansanomaiseen traditioon perustuva mosaiikkikoristelu olleet suosittuja.
Kuvanveistossa ja maalaustaiteessa ilmeni pitkään katolisten
emämaiden vaikutus. Varsinaisesti barokin kuvanveistossa intiaanien
taiteesta saadut tyylivaikutteet sulautuivat eurooppalaisten vaikutteiden
kanssa ns. provinsiaaliseksi tyyliksi, joka ilmeni etenkin saarnatuolien
ylenpalttisissa puunleikkauskoristeissa ja kirkkorakennusten runsaassa
ornamenttikoristelussa. Puhtaimmillaan intiaanien oma taideperinne säilyi
koriste- ja kansantaiteessa.
Musiikin asema latinalaisamerikkalaisessa kulttuurissa ja ihmisten jokapäiväisessä elämässä on suuri. Ennen espanjalaisten valloittajien tuloa 1500-luvulla Perussa vallitsi hyvin korkealle kehittynyt inkakulttuuri, jossa musiikilla oli keskeinen osa. Kaikkia elämän tärkeitä tapahtumia säesti musiikki, laulu ja tanssi, mm pahat henget karkotettiin sairaista huiluilla. Inkavaltakunta tuhoutui, kun kaksi inkahallitsijaa oli sodassa ja espanjalaisten tultua he luulivat näitä Virarocha –jumalan lähettiläiksi, eivätkä tehneet heille mitään. Petolliset espanjalaiset kuitenkin surmasivat inkat.
Länsi-Intian saaristossa vallitsevana musiikkina on calypso, reggae ja samba. Calypso musiikki on iloista karnevaalimusiikkia, niin kuin sambakin. Varsinkin calypsossa laulujen sanoilla on tärkeä merkitys. Ne käsittelevät yhteiskunnan epäkohtia ja ajankohtaisia ongelmia. Reggaessa on ominaista keinuva rytmi ja sanat, jotka käsittelevät samoja aiheita, kun Calypsossa. Sambassa sanat ovat yleensä vain satunnaisia huutoja ja sambassa tärkeintä onkin tanssiminen vähissä pukeissa tai koristelluissa asuissa. Brasiliassa sijaitsevassa Rio De Janeirossa vuosittain järjestettävät samba –festivaalit ovat maailmankuulut. Latinalaisamerikkalainen musiikki vaikuttaa myös jatkuvasti yleismaailmallisen populaarimusiikin kehitykseen.
Latinalaisamerikkalainen musiikki on hyvin monimuotoista ja sisältää paljon vivahteita eri kansojen perinne musiikista, koska maiden väestöt ovat aikojen kuluessa sekoittuneet todella paljon. Musiikin vanhin kerrostuma on intiaanien musiikki. Muita musiikkiin vaikuttaneita tekijöitä ovat Euroopasta ja Afrikasta tulleiden mukanaan tuoma perinne. Afrikkalaiset ainekset ovat vallitsevina erityisesti Brasiliassa ja Karibianmeren alueella, missä afrikkalaisperäistä väestöä on paljon, kun taas esim. Argentiinassa on vaikuttanut eurooppalainen musiikki. Tyypillinen espanjalaisen musiikin ja intiaanimusiikin seka-alue on Andien vuoriston puoleinen Etelä-Amerikka (mm. Chile ja Peru).
Eri alueilla on omat tyypilliset soittimensa, kun taas yhteisistä
piirteistä on tärkein suggestiivisen, eli lumoavan, rytmin keskeinen
osuus. Osin espanjalainen. ja portugalilainen kansanmusiikin pohjalta ovat
syntyneet latinalaisamerikkalaisiksi tansseiksi sanotut tanssit kuten habanera,
tango, konga, rumba, samba, mambo ja cha-cha-cha, jotka Euroopassa ovat
tosin menettäneet osan olennaisista tyylipiirteistään. Instrumenteista
tyypillisiä ovat eurooppalaista alkuperää olevat 3–6-kieliset
kitarat, intiaanimusiikin traditioon kuuluvat erilaiset huilut ja pillit
sekä varsinaisesti itärannikolla runsas rytmisoittimisto (mm.
konga, bongo, marakas, cuiro, claves).
Fidel Castro on Kuuban diktaattori johtaja. Hän kukisti Kuuban edellisen Batistan diktatuurin vuonna 1959, otti johdon käsiinsä ja teki Kuubasta sosialistisen valtion. Castro on espanjalaista syntyperää. Hänestä tuli aseellisen sosialistisen toiminnan kannattaja vuonna 1953. Alussa hän johti sosialistien ammus- ja asevallankaappauksia. Moncadan kasarmeille tehdyssä ryöstöretkessä hän ja kiinni ja hänet tuomittiin viideksitoista vuodeksi vankilaan. Hänet kuitenkin armahdettiin 1955. Hän pakeni Meksikoon ja suunnitteli Kuuban vallankumouksen. Hän palasi Kuubaan pienen vapautusarmeijansa kanssa ja alkoi värvätä lisää sotilaita 1956 lähtien.
Castron joukot aiheuttivat taitavalla sodankäynnillä paljon tappioita Castron joukoille. Lopulta hän sai vallattua Havannan, Kuuban pääkaupungin, 1.1.1959 ja samalla otti poliittisen johdon haltuunsa. 1961 hän tunnustautui kommunistiksi ja Neuvostoliitto toi maahan sotakalustoa ja rakensi tukikohtia. Tästä alkoi kansainvälinen selkkaus Kuuban kriisi, jossa olivat vastakkain Neuvostoliiton johtama sosialistinen maailma ja Yhdysvaltojen johtama kapitalistinen yhteiskunta. Lopulta Kriisi purkautui ja Neuvostoliitto poistui Kuubasta. Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon. Castro kuitenkin säilyi Kuuban johtajana. Vielä 1990-luvlla Castro on pitänyt kiinni kommunismista, vaikka hän on hieman höllentänyt otettaan ja sallinut mm. osittaisen yksityismaanomistuksen. Kuuba on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Legendaarinen meksikolainen sotapäällikkö, joka eli 1877-1923. 1920 hän liittyi kapinallisiin, jotka taistelivat presidentti Diazia vastaan. Hän sai Meksikon pohjoisosan haltuunsa. 1920 hän kuitenkin teki sovinnon hallituksen kanssa ja vetäytyi asumaan omalle farmilleen, missä hänet sitten murhattiin.
Pele on maailman kuuluisin jalkapalloilija, jonka oikean nimen harva tietää. Hänen oikea nimensä on Edson Arantes do Nascimento. Pele syntyi 1940. Hän on ollut voittamassa maailman mestaruutta Brasilialle vuosina 1958, 1962 ja 1970. Pele ei ole kertaakaan voittanut MM-kisojen maalikuninkuutta, mutta hän on tehnyt MM-kisoissa yhteensä 12 maalia. Koko urallaan Pele on tehnyt virallisissa otteluissa 1282 maalia. Hän on toiminut vuodesta 1995 lähtien Brasilian urheiluministerinä.
Bob Marley oli jamaikalainen maailmankuulu reggae-muusikko. Hän eli vuosina 1954-81. Hän levitti erittäin suosituilla kappaleillaan rastafarismin oppeja ympäri maailmaa. Marley perusti Wailers yhtyeen, joka sai erittäin suuren suosion Euroopassa, Afrikassa ja Karibian meren alueella. 1970-luvulla hän oli jo saavuttanut kansallisankarin aseman maailmanlaajuisen kuuluisuutensa ja rauhaa ylistävien laulujen vuoksi. Hän sai YK:n rauhanmitalin vuonna 1978.
Neruba on koko Latinalaisen Amerikan kuuluisin runoilija. Hänen
oikea nimensä on Neftalí Ricardo Reyes Basualto. Neruba eli
vuosina 1904-73. Vaikka Neruba on chileläinen, niin hänen runokokoelmansa
Canto General on saavuttanut kansalliseepoksen aseman koko Etelä-Amerikassa.
Muita Neruban kuuluisia teoksia ovat: Tunnustan eläneeni, Runoja ja
Andien mainingit. Neruda sai Nobelin kirjallisuudenpalkinnon 1971.
Pitkin esitelmää on jo tullut kerrottua esim. mitä raaka-aineita ja muita tuotteita Latinalaisesta Amerikasta viedään. Myös musiikki on vaikuttanut paljon. Muille maille tärkeitä ovat myös Amazonin sademetsät ja luonto. Onhan se suurin sademetsäalue maailmassa ja sitoo paljon hiilidioksidia. Valitettavasti sademetsiä hakataan kokoajan, eikä Brasilian hallitus pysty kunnolla vaikuttamaan siihen. Latinalaisesta Amerikasta tulee erittäin paljon loistavia urheilijoita, varsinkin jalkapalloilijoita. Esimerkiksi Brasiliassa lähes ainoa tie päästä pois kurjilta slummialueilta on ruveta jalkapalloilijaksi. Kilpailu on erittäin kovaa ja vain parhaat valitaan, tämän takia Brasiliasta tulevat jalkapalloilijat ovat niin erinomaisia.