Länsimaisen kirjallisuuden vaiheet
Länsimaisen kirjallisuuden ensimmäinen ajanjakso on antiikki. Se alkoi noin 600 eKr. ja päättyi noin 400 jKr. Kirjallisuus alkoi kun Kreikassa ja Roomassa alettiin merkitsemään muistiin tekstejä savitauluille ja kiveen kaivertamalla. Kaunokirjallisuutta merkittiin muistiin kaisloista valmistetuille papyruslevyille ja nahalle.
Ensimmäinen kirjallisuuden laji oli epiikka eli kertova runous. Ensimmäiset tällaiset teokset olivat Ilias ja Odysseia. Ne syntyivät jo ennen varsinaisen kirjallisuuden alkua 800-luvulla eKr. Antiikin alussa 600-luvulla eKr. syntyi laulurunous eli epiikka. Teoksia on kuitenkin säilynyt meidän päiviimme erittäin vähän. Myös näytelmäkirjallisuus eli draama oli keskeisessä asemassa antiikissa. Draaman muodoista esillä olivat tragedia eli murhenäytelmä, komediat ja farssit.
Sokea runolaulaja Homeros on tarun mukaan tehnyt Odysseuksen ja Iliaan. Kuitenkin nämä teokset ovat todennäköisesti syntyneet satojen vuosien kuluessa kansanperintönä. Muita kuuluisia kirjailijoita ovat naislyyrikko Sapfo, näytelmäkirjailija Sofokles ja runoilija Vergilius. Sofokleen kuuluisin teos on Oidipuksen tragedia, joka on vaikuttanut vieläkin mm. nykyajan psykologian tutkimukseen. Vergilius oli Rooman keisari Augustuksen hovikirjailija. Hänen kuuluisimpia teoksia ovat keisaria ylistävä runokokoelma Aeneis ja Geortica.
Taiteellisen jaottelun mukaan keskiaika alkoi 400-luvulla ja loppui 1300-luvun vaihtumiseen. Kristinuskolla oli merkittävä asema Euroopan kirjallisuudelle tuona aikakautena. Kirjailijat ja taiteilijat ottivat teostensa aiheet useimmiten Raamatusta. Yksilöllisyyttä ei korostettu, koska lähes kaikki teokset tehtiin saman teologisen kaavan mukaan. Useimmiten edes teoksen tekijä ei kirjoittanut nimeään teokseen. Antiikin taruja pidettiin synnillisinä ja useita kirjoja jopa poltettiin. Kuuluisin todennäköisesti olemassa ollut teos, joka poltettiin oli Aristoteleen Runousoppi 2, joka käsitteli komediaa. Kirjallisuutta harjoittivat pääasiassa munkit. He tekivät latinankielistä hartauslyriikkaa. Tätä merkittävämpää kuitenkin oli antiikin vanhojen kirjoitusten jäljentäminen, jotteivät ne olisi kokonaan tuhoutuneet.
Tärkein kirjailija on Dante Aligheri, joka eli 1265-1321. Hänen teokset eroavat aikakauden pääsuunnasta, mm. koska hän ei kirjoittanut latinaksi vaan italiaksi ja hän kritisoi hieman kirkkoa teoksissaan. Danten pääteos on vertauskuvallinen runoelma Divina Commedia. toinen hänen tärkeä teoksensa on Vita nuova.
Danten Italiassa aloittama uusi tyyli, jossa pääpiirteinä oli kansankielen käyttäminen teoksissa ja jähmettyneistä teologisista kaavoista eroon pääseminen, levisi kahdessasadassa vuodessa koko Eurooppaan ja sitä kutsuttiin renessanssiksi, uudelleen syntymiseksi. Se alkoi 1300-luvun alussa ja päättyy 1600-lukuun. Tyypillistä renessanssille oli ihmisen yksilöllisyyden ja luovuuden korostaminen ja katolisen kirkon auktoriteettien epäileminen. Lisäksi nyt aukaistiin luostareiden kirjastot kaikille halukkaille ja näin antiikin teksteistä otettiin mallia renessanssin kirjallisuuteen. Renessanssin aikana syntyivät sekä ensimmäinen novelli että romaani.
Merkittävimmät kirjailijat ovat Giovanni Boccaccio 1313-75 ja William Shakespeare 1564-1616. Boccaccion tärkein teos on maailman ensimmäinen novelli Decameron. Shakespeare on kunnostautunut erityisesti näytelmäkirjallisuuden alalla. Hänen tärkeimpiä teoksia ovat Romeo ja Julia, Kesäyön unelma, Hamlet, Macbeth ja Myrsky.
Tämä tyylikausi vallitsi 1600-luvulla. Erityisen tärkeitä olivat näytelmät. Ne olivat erityisesti esillä Ranskan Ludvig 16:nnen hovissa. Tärkeimpiä draaman muotoja olivat tragedia ja komedia. Klassismin periaatteet kirjoitti ranskalainen Nicolas Boileau runousopissaan. Boileaun mukaan järkeä ei saa pilkata ja luonnollisuutta täytyy ylistää. Eli korostettiin samoja asioita kuin antiikissa. Tärkeimmät kirjailijat ovat ranskalainen näytelmäkirjailija Molière ja englantilainen runoilija John Milton.
1700-lukua kutsutaan valistuksen ajaksi. Tällöin perustettiin ensimmäiset sanomalehdet ja rakennettiin mahtavia kirjastoja. Valistusajan kirjallisuudelle on tyypillistä yksilöllisyyden korostaminen. Tällöin harrastettiin kaikkia kirjallisuuden muotoja ehkäpä tärkeimpiä olivat romaanit. Tyylilajina satiiri oli erittäin suosittu. Sen tunnetuin edustaja oli Jonathan Swift. Muita tärkeitä kirjailijoita ovat Daniel Defoe, Voltaire ja Rousseau. Heidän tärkeimpiä teoksia luetaan vieläkin. Tuon ajan kuuluisimmat teokset ovat Gulliverin matkat, Robinson Crusoe ja Émile.
1800-luvun alkupuoliskoa nimitetään taiteissa romantiikan ajaksi. 1700-luvun loppua kutsuttiin esiromantiikaksi. Runoilijat olivat merkittävässä asemassa romantiikan aikana. Kirjallisuudessa suosittiin teosten teemoina erityisesti ihmisen yöpuolta, mielen tiedostamattomia alueita, yksilöllisyyttä, rajuja tunteita, outoja ilmiöitä, rakkautta, erotiikkaa ja kuolemaa. Kirjallisuudenlajeista suosituimpia olivat pitkät kertovat runot. Sanaleikit olivat myös tyypillisiä romantiikoille. He eivät arvostaneet järkeä eivätkä moraalia, vaan mielikuvitus oli tärkeää. Tarinoiden tapahtuma-aika oli usein menneisyydessä. Romaanityypeistä erityisesti suosiossa olivat historialliset romaanit. Tällä aikakaudella koottiin useiden maiden kansallisrunoeepoksia; kuten Suomessa, Virossa, Islannissa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Espanjassa. Myös lasten sadut olivat tärkeitä tuona aikana.
Kuuluisia kirjailijoita löytyy romantiikan aika-kaudelta todella paljon. Hans Christian Andersen, Ivan Krylov, Jane Austin, Alexander Dumas vanhempi, Victor Hugo ja Nikolai Gogoi ovat näistä ehkä kuuluisimmat. He tekivät teoksia aivan laidasta laitaan ja edustavat monen eri kirjallisuudenlajin huippuja.
Esirealismi kesti noin 1830-1850 ja sen jälkeen siirryttiin realismiin, jonka katsotaan alkaneen noin 1850 ja se päättyy 1880-luvun alkuun. Realismille oli tyypillistä todenmukainen kuvaustapa ja kaiken kuvauksen oli tapahduttava mahdollisimman tarkasti. Näin tapahtui esim. kuvatessa yhteiskuntaoloja, ihmisiä ja ympäristöä. Kirjallisen tuotannon tärkeimpiä teoksia olivat draama- ja proosateokset. Realistien tarinat kertoivat arkipäivän tapahtumista, "ikävät. Romaanien suosio kohosi ja runojen suosio laski realismin aikakaudella.
1880-luvulla vallitsi länsimaisessa kirjallisuudessa realismin äärisuuntaus naturalismi. Siinä yhteiskunnan epäkohtia kerrottiin erittäin kärjistävästi ja syytettiin päättäjiä. Näiden kausien kuuluisia kirjailijoita ovat Émile Zola, Charles Dickens , Feodor Dostojevski, Leo Tolstoi ja suomalainen Minna Canth.
Tämä suuntaus oli vallalla erityisesti runoudessa 1800-luvun lopussa. Siinä asioita kuvattiin joidenkin symbolien, vertauskuvien avulla. Esimerkiksi yö tarkoitti kuolemaa ja päivä elämää, aamu syntymistä ja ilta vanhenemista. Symbolismi syntyi aluksi nimenomaan vastustamaan realismia, koska siinä ei runoudella ollut kovin suurta merkitystä. Symbolismissa runojen aiheet olivat samoja kuin romantiikassa. Kuuluisia runoilijoita ovat Edgar Allan Poe ja Charles Baudelaire.
1890-1910 lukuja kutsuttiin ihanaksi ajaksi. Tällöin kirjallisuudessa oli vallalla suuntaus, jossa kirjailijoiden elämäntavat olivat esillä. He viettivät yönsä kapakoissa ja päivät sängyissä. Tavoitteena oli elää kuin "ihmissika". Runous oli myös tällöin merkittävässä asemassa. Asioita kuvattiin kauniisti ja suurpiirteisesti, eihän vielä oltu koettu kurjuutta tuovia sotia. Kuuluisi kirjailijoita olivat Thomas Mann, Hermann Hesse, Joseph Conrad ja Oscar Wilde.
Kirjallisuudessa modernismilla tarkoitetaan 1910-luvun suuntauksia, jotka ilmentävät maailmankuvan murrosta realismiin nähden. Sen kirjalliset juuret ovat ranskalaisessa 1800-luvun symbolismissa. Modernismi jakautui erilaisiin ismeihin, kuten ekspressionismi, futurismi, dadaismi, surrealismi, imagismi, proosan modernismi ja absurdismi. Yhteistä näille suuntauksille on, että ne kaikki pyrkivät muuttamaan 1800-luvun perinteitä. Proosassa modernismi näkyi subjektiivisen kokemuksen ja monitulkintaisuuden korostamisena. Autoritaarinen, tulkintaa ohjaava kertoja väistyi näkökulma- ja tajunnanvirtatekniikan tieltä. Lyriikassa hylättiin perinteiset muodot. Uudenlainen kuvallisuus perustui assosiaatioihin, alluusioihin ja symboleihin. Kuuluisimmat tuon aikakauden kirjailijat ovat T. S. Elliot, James Joyce, Virginia Woolf ja todellinen mestari Franz Kafka.
Kun puhutaan kadotetusta sukupolvesta, niin tarkoitetaan 1920 ja 1930-lukujen
vuosikymmeninä eläneitä kirjailijoita, joille oli yhteistä
korkea kirjallinen vaatimustaso ja hyvä itsekuri kirjailijan työssä.
Tällöin kirjallisuudella oli tyypillistä, että aina
kun joku kuuluisa kirjailija kirjoitti teoksen, niin se oli huippuluokkaa.
Kirjallisista tuotoksista suosituimpia olivat romaanit. Kuuluisimmat kirjailijat
ovat yhdysvaltalaiset John Steinbeck, Henry Miller ja Ernest Hemingway.
Kirja-analyysi Daniel Defoe: Robinson Crusoe
Robinson Crusoe on yksi koko kirjallisuudenhistorian kuuluisimmista nuortenkirjoista. Se ilmestyi vuonna 1719 ja on Daniel Defoen pääteos. Teos on fiktiivinen seikkailu, joka kerrotaan minä muotoa käyttäen, teoksen alkuperäinen nimi onkin kuin päiväkirjan otsikko: The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe of York. Kirja on todennäköisesti alunperinkin suunnattu nuorisokirjaksi.
Juonen voi tiivistää lyhyeksi kertomukseksi. Englannista Yorkista kotoisin oleva poika Robinson Crusoe kokee erityistä halua lähteä seikkailemaan merille. Hänen isänsä vastustaa tätä aikomusta, mutta itsepäinen poika lähtee silti matkalle. Aluksi hän käy kauppalaivojen mukana Afrikassa. Eräällä retkellä hän joutuu merirosvojen vangiksi, pakenee ja päätyy lopulta Brasiliaan. Siellä hän perustaa maatilan ja saa sen tuottamaan hyvin. Hän elää erittäin tasapainoista elämää. Seikkailunhalu vetää hänet kuitenkin taas merille. Hän lähtee kauppalaivan mukaan Afrikkaan, mutta laiva haaksirikkoutuu kovassa myrskyssä Karibianmerellä. Kaikki miehistön jäsenet hukkuvat, paitsi Crusoe. Hän päätyy asumattomalle saarelle ja elää siellä 28 vuotta kokien monenlaisia tapahtumia. Aluksi hän rakentaa asumuksen, majan ja luolan sitten kasvattaa karjan ja pellon ja pelastaa kannibaaleilta villin. Loppujen lopuksi Robinson pääsee saarelta pois takaisin Englantiin.
Päähenkilö on Robinson Crusoe. Hän on luonteeltaan seikkailunhaluinen ja itsepäinen. Toisten ajatuksilla ei ole merkitystä hänen päätöksiinsä. Alussa häntä ei uskon asiat kiinnosta, mutta jouduttuaan yksin saarelle hän alkaa miettiä niitäkin asioita ja hän aloittaa jopa palvelijansa käännyttämisen. Tärkein sivuhenkilöistä on Crusoen palvelija Perjantai. Hän tulee Crusoen saarelle kannibaaliheimon mukana, joka aikoo syödä hänet. Hän kuitenkin pääsee pakenemaan Crusoen auttaessa häntä. Hän vannoutuu Crusoen palvelijaksi ja lupaa kunnioittaa häntä kuolemaansa saakka. Samalla Crusoe tekee hänestä hartaan kristityn ja poistaa kannibalismin piirteet. Perjantai on luonteeltaan erittäin palvelusaltis ja lojaali. Heistä tulee erittäin hyviä ystäviä. Kirjassa esiintyy näiden kahden lisäksi erittäin paljon henkilöitä, mutta he eivät ole niin tärkeitä.
Teoksen miljöö on erittäin mielenkiintoinen. Kirjaa lukiessa ajattelee helposti minkälainen paikka on kyseessä. Aution saaren maja, luola ja ympäristö ovat eniten esillä. Itsekin ajattelee aina välillä miltä tuntuisi asua siellä. Minua kiinnostivat myös laivat. Purjeveneistä ajattelee helposti niiden muistuttavan joitakin Peter Pan elokuvien Kapteeni Koukun purjelaivoja. Isoja kymmenien henkien kauppalaivoja, joissa on tykit kyljessä ja korkea masto keskellä kantta, kannen alla lastiruuma, jossa mahdolliset vangit.
Teos on seikkailukertomus, mutta sillä on myös erityinen sanoma.
Kirja kertoo siitä, että elämässä ei arvosta asioita
ennen kuin ne ovat poissa. Tämä on totta myös nykyään.
Ainakaan minä en osaa arvostaa terveyttä ollessani terveenä,
mutta heti kun sairastuu esimerkiksi kuumeeseen, niin huomaa kuinka mukava
olisi olla terve. Lisäksi teos yrittää saada lukijaa ajattelemaan
miltä tuntuisi joutua yksin autiolle saarelle. Tässä kirja
onnistuu hyvin. Muita ajatuksia se ei ainakaan minussa herättänyt.
Pääosin kirja on kuitenkin seikkailukirja, jossa lukija odottaa
vain milloin Robinson Crusoe pääsee pois autiolta saarelta. Lapset
tuskin ajattelevat kirjaa lukiessaan sen perimmäistä sanottavaa.
Jonathan Swift syntyi 30. Marraskuuta 1667 Dublinissa Irlannissa. Swift ei silti ollut irlantilainen. Hänen isänsä oli englantilainen virkamies, joka oli töissä vallatussa Irlannissa. Swift vihasi Irlantia, mutta asui silti siellä lähes koko elämänsä. Ennen Jonathanin syntymää hänen isänsä oli kuollut. Vuoden kuluttua Jonathanin syntymästä hänen englantilainen kotihoitajattarensa, joka oli erittäin kiintynyt Jonathaniin, lähti käymään Englannissa henkilökohtaisten asioiden vuoksi. Hän otti Jonathanin mukaansa vastoin hänen äitinsä tahtoa. Jonathan asui Englannissa hoitajattaren luona neljävuotiaaksi asti. Tänä aikana hän oli oppinut hyvin lukemaan. Kun Jonathan palasi Dubliniin, hänen äitinsä muutti melkein heti Englantiin asumaan. Jonathan jäi Dubliniin äitinsä langon luo. Jonathan sai hyvän kasvatuksen, mutta se ei korvannut äidin ja isän rakkautta. Hän valmistui ylioppilaaksi, mutta se myönnettiin hänelle: ei ansiosta, vaan armosta.
Vuonna 1688 Swift lähti Englantiin, koska Irlannissa oli syntynyt kansanliike, joka halusi isänmaansa takaisin ja tällöin englantilaiset eivät tietenkään olleet suosiossa. Englannissa Swiftillä ei ollut omaa asuinpaikkaansa, eikä hänellä ollut minkäänlaista varallisuuttakaan. Niinpä Swift pääsi asumaan äitinsä sukulaisen Lady Templen miehen sir William Templen luokse linnaan Moor Parkkiin ja sai sieltä myös toimen sir Williamin sihteerinä. Templen perhe oli yksi Englannin sivistyneimmistä ja ylhäisimmistä perheistä. Siftillä olisi ollut mahtava mahdollisuus käyttää sir Williamin kirjastoa hyväkseen lisätäkseen omaa sivistyneisyyttään, mutta hän ei tehnyt näin, koska hän tunti suurta alemmuudentunnetta, luettiinhan sihteerit vielä tuolloin palveluskuntaan. Hän erosi toimestaan vuonna 1694 ja matkusti takaisin Irlantiin.
Moor Parkissa ollessaan hän oli suorittanut Oxfordissa master of arts-tutkinnon, mutta tämä ei tuonut Irlannissa työtä. Swift vihkiytyi papiksi vuonna 1695, jolloin hän pääsi tuomiorovastiksi syrjäiseen Kilroottiin. Siellä hän kirjoitti ensimmäisen satiirinsa: A Tale of a Tub, Tynnyritarina, joka tosin julkaistiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin. Se on vertauskuvallinen teos, joka ivaa katolisen kirkon, Lutherin ja Calvinin kannattajien välisiä kiistoja. Swift kirjoitti esipuheessaan selvästi, että hän ei ivaa uskontoa, vaan sen palvelijoita. Tämä ei auttanut, vaan hän joutui mm. Englannin kuningattaren Annan epäsuosioon. Tämän takia hän ei päässyt piispaksi, vaan jäi tuomiorovastiksi.
Swift kyllästyi Kilroottiin ja jo puolen vuoden jälkeen hän palasi sir William Templen palvelukseen. Nyt Swiftin täytyi auttaa sir Williamia, koska hän oli aloittanut väittelyn antiikin ja nykyaikaisten kirjailijoiden paremmuudesta, eikä enää itse pystynyt vastaamaan vastaväitteisiin. Swiftin huumori sai osan väittelijöistä sir Williamin puolelle, ja Swift ja odottamaan vastapalvelusta. Sir William kuitenkin kuoli vuonna 1699 ja Swift palasi taas Irlantiin Dubliniin linnansaarnaajaksi.
Templen luona Swift oli päässyt ensimmäistä kertaa käymään Englannin hovissa ja Dublinissa ollessaan hän jatkoi seurustelua Englannin ylhäisön kanssa. Swift joutui käymään usein Englannissa kirjallisen vaikutusvaltansa takia, ja hän sai paljon kuuluisia ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Swift julkaisi myös lentokirjasia, jotka lisäsivät nopeasti hänen kuuluisuuttaan. Hän oli asettunut Englannissa whig-puolueen kannattajaksi ja oli lentokirjasissaan heidän puolellaan. Whigit eivät mitenkään auttaneet Swiftiä urallaan, vaikka hän oli auttanut heitä. Swift irtaantuikin puolueesta vuonna 1710 ja hänestä tuli tory-puolueen kannattaja. Tästä alkoi hänen poliittinen mahtikautensa, jolloin hänellä oli enemmän valtaa kuin kellään muulla englantilaiskirjailijalla. Hieman ennen tätä hän oli luopunut linnansaarnaajanvirastaan.
Swift oli tutustunut Moor Parkissa ensimmäistä kertaa ollessaan Lady Templen ystävättären 8-vuotiaaseen tyttöön Esther Johnsoniin, joka oli erityisesti viehättänyt Jonathania. Kun hän saapui seuraavan kerran Moon Parkkiin auttaakseen sir Williamia, Estheristä oli tullut erittäin viehättävä nuori nainen. Swift sai kokonaan huolehdittavakseen Estherin kasvatuksen. Heidän välilleen kehkeytyi Swiftin ensimmäinen rakkaussuhde, ja Swift alkoi kutsua Estheriä Stellaksi. Suhde katkesi Swiftin muuttaessa takaisin Dubliniin. Kun Stellan äiti kuoli hänen ollessa 20-vuotias hän pyysi apua elämänsä järjestämiseen Swiftiltä. Hän ehdottikin, että Stella muuttaisi ystävänsä kanssa hänen lähinaapurikseen Irlantiin, ja näin kävi. Taas alkoi Stellan ja Jonathanin välinen rakkaussuhde.
Swiftin Lontoosta Stellalle lähettämistä kirjeistä on saatu selville hänen todellinen vaikutusvaltansa Englannin politiikassa. Vaikka Swift ei edes ollut ministeri, niin hän kävi keskusteluja ulko- sekä pääministerin kanssa ja pystyi vaikuttamaan näiden mielipiteisiin. Swift jatkoi lentokirjasten julkaisemista ja pystyi vaikuttamaan yllättävän paljon kansan mielipiteisiin. Lontoossa ollessaan hän liittyi Scriblrus Club-nimiseen kirjailijoiden kerhoon, jossa oli valistusajalle tyypillinen satiirinen henki. Täältä hän sai ensimmäiset ideat koko maailmalle irvailevalle satiirilleen: Gulliverin Retket. Hän oli saanut toryjen avulla Irlannin kirkolle lisää oikeuksia, ja vuonna 1713 hänet valittiin St. Patrickin tuomiorovastiksi Dubliniin.
Swift oli ihastunut toiseen naiseen samalla tavalla, kuin Stellaankin. Swift oli alkanut pitämään Englannissa oppitunteja eräälle varakkaan hollantilaisen rouvan tyttärelle, jota Swift nimitti Vanessaksi. Swift palasi Irlantiin 1714. Kun Vanessan äitinsä kuoli hän muutti Irlantiin. Swift ei osannut tehdä ratkaisua naisten välille. Vuonna 1723 Vanessa vaati selvää ratkaisua ja lähetti Stellalle kirjeen ja kysyi oliko tämä Swiftin vaimo. Stella vastasi myöntävästi. Vanessa sai hermoromahduksen sairastui ja pian kuoli.
Swiftin terveys oli jo tuolloin melko huono: hän oli melkein sokea ja kuulokin oli heikentynyt huomattavasti, lisäksi hän sai paljon pyörtymiskohtauksia. Nyt hän alkoi vielä kerran politikoimaan, mutta nyt Irlannin puolesta. Hän julkaisi sarjan lentokirjasia Englannin taloudellista sortoa vastaan vuonna 1724. Verkakauppiaankirjeet ilmestyivät salanimellä. Näiden avulla hän sai erään Englannin hallituksen suunnitteleman tulli- ja finanssisuunnitelman raukeamaan. Swiftistä tuli juhlittu sankari irlantilaisten keskuudessa. Vuonna 1722 oli Swift saanut valmiiksi Gulliverin retkien toisen kirjan. Vuonna 1726 Hän julkaisi koko neliosaisen kirjan: Retkiä erinäisten maailman kaukaisten kansakuntien keskuuteen kirjoittanut Lemuel Gulliver. Kirja käsitti neljä osaa ja Swift ei julkaissut olleenkaan tekijää, koska kirjan varsinkin kirjan kahdessa ensimmäisessä osassa hän hyökkäsi tunnettuja henkilöitä kohtaan. Käsikirjoituksen lähettäjäksi hän mainitsi Gulliverin sukulaisen Richard Sympsonin. Kaikki keksittyjä nimiä.
Gulliverin retket oli Swiftin pettymysten lopputulos. Mielikuvituksen tuote, joka kuvaa ihmiskuntaa symbolistisesti. Kahdessa ensimmäisessä osassa huvittavaa on mittojen suhteellisuus. Tämä on samalla yksi suuri vertauskuva politiikasta ja kirkosta. Kolmannessa osassa hän suomaa matemaattis-luonnontieteellistä kaikkitietävyyttä. Neljännessä osassa hän paljastaa koko ihmiskunnan ja ihmisluonnon huonouden ja inhottavuuden.
Alussa kukaan ei oikein osannut arvostella Gulliverin matkoja, joka oli itsessään niin hämmästyttävä teos. Kun Swift kävi Englannissa tapaamassa ystäviään ja palasi Dubliniin, niin häntä odotti siellä ilovastaanotto. Hän ei ollut kuitenkaan iloinen, sillä Stella oli sairastunut jo vuonna 1726 ja hän kuoli kahden vuoden kuluttua. Swift alkoi menettää järkensä ja vuonna 1931 hän kirjoitti runon jopa omasta kuolemastaan ja siitä, kuinka kauan kukakin hänen ystävänsä häntä surevat. Lopulta hän kuoli mielisairauteen vuonna 1745 Dublinissa. Swiftin yksi sietämättömämmistä satiireista on, kun hän ehdotti että irlantilaisten sallittaisiin myydä hädänlievittämiseksi pikkulapset ravinnoksi.
Tärkeimmät teokset:
Nimi: Antti Stenvall
Kurssi: 5 Aihe: Länsimaisen kirjallisuuden vaiheet
|
|
Pvm. | Työnkuvaus |
| 1 | 12.2 | Etsin tietoa kirjailijasta |
| 2 | 12.2 | Kirjoitin kirjailijasta |
| 3 | 12.2 | Kirjoitin kirjailijasta |
| 4 | 5.3 | Luin kirjaa |
| 5 | 6.3 | Luin kirjaa |
| 6 | 6.3 | Kirjoitin kirja-analyysia |
| 7 | 8.3 | Tein tiivistelmää Länsimaisen kirjallisuuden vaiheista |
| 8 | 12.3 | Tein tiivistelmää Länsimaisen kirjallisuuden vaiheista |
| 9 | 12.3 | Tein tiivistelmää Länsimaisen kirjallisuuden vaiheista |
| 10 | 18.3 | Tein tiivistelmää Länsimaisen kirjallisuuden vaiheista |
Valitsemani teos:
- Kirjailijan nimi: Daniel Defoe
- Teoksen nimi: Robinson Crusoe
- Teos luettu (pvm.): 5-6.3
Vapaamuotoinen itsearviointi oman työskentelyn onnistumisesta:
| Mielestäni itsenäisen työskentelyn osio meni hyvin. Tuskallisinta oli kirjallisuuden vaiheiden tutkiminen, koska äidinkielen kirjasta ei meinannut saada millään selvää ja turhaa tekstiä oli kirjassa niin paljon. Ydinkohtien löytäminen oli vaikeaa. Helpoin osio oli kirjan luku. Olinkin valinnut suhteellisen helppolukuisen, mutta mielenkiintoisen kirjan. Luin sen kahdessa päivässä kipeänä ollessani. Myös kirjailijasta oli mielenkiintoista etsiä tietoa ja erinomaisten lähteiden vuoksi se ei ollut vaikeaa. Se oli ehkä osin mielenkiintoisin osio kirjan lukemisen ohella. Minulle ei tullut ongelmia missään vaiheessa. |
Länsimaisen kirjallisuuden vaiheet